X

Kivistön koulun alueen suunnittelukisan voittajat on valittu

Kivistön koulun ympäristön tonteista järjestetty suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu on ratkennut. Kilpailun tavoitteena oli suunnitella ja tuottaa laadukkaita, kustannustasoltaan kohtuullisia asuntoja.
 
Voittajien ansiona kilpailutuomaristo näki muun muassa asuntokokojen jouston ja muunneltavuuden. Yhteistilojen osalta ehdotuksissa oli hyviä, luovia ratkaisuja ja kadunvarren liike- ja palvelutilat olivat monipuolisia. Kilpailu toteutettiin laatu- ja hintakilpailuna.
 
– Kilpailu toi sekä laadukkaita suunnitteluratkaisuja että hintaetuja haastavassa suhdanteessa. Kun ensin valittiin kustakin kohteesta laatukärki, joista valituksi tulee halvempi, syntyi selvää kilpailua sekä laadulla että hinnalla, kiittää kilpailutuomariston puheenjohtajana toiminut Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.
 
Kilpailumallia tullaan käyttämään muualla esimerkkinä laadun ja hinnan yhdistävästä tontinluovutuskilpailusta.
 
– Tämän kilpailun menettelytapa ja kilpailijoiden luova työ ovat tuoneet selvää kehitystä asuntotuotantoon ja kilpailun hyöty on nähtävissä sekä hinnassa että laadussa, toteaa kilpailun konsultti, arkkitehti TkL Esko Kahri.
 
Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 10 ehdotusta. Kilpailualue oli jaettu kolmeen kilpailukohteeseen ja sillä on asuinrakennusoikeutta yhteensä 28 400 kerrosneliömetriä, mikä tarkoittaa lähes 500 asuntoa. Kilpailualue sijaitsee kehäradan Kivistön aseman välittömässä läheisyydessä ja on kokonaisuudessaan kaupungin omistuksessa.
 
Asuinrakennusoikeuden lisäksi katujen varsilla pohjakerrokseen saa rakentaa asukkaiden yhteiskäyttötiloja sekä liike-, työ- ja palvelutiloja. Asuinrakennuksissa on sekä vapaarahoitteisia omistus- ja vuokra-asuntoja että korkotuettuja ARA-vuokra- ja asumisoikeusasuntoja.
 
Kilpailun tulosten edullisuutta vertailtiin Kivistön hintatasoon elokuussa 2017. Kilpailun voittajat ovat keskimäärin 400 euroa asuinkerrosneliötä kohden (ARA-kohde huomioiden 500 euroa) edullisempia kuin alueella keskimäärin.
 
– Kortteliin tulee myös pysäköintitalo, jossa on yksi autopaikka noin kahta asuntoa kohti sekä alueen yhteinen väestönsuoja. Yhteisen väestösuojan rakentaminen pysäköintitaloon todettiin edullisemmaksi kuin talokohtaiset suojat. Kilpailun voittajat kilpailevat vielä pysäköintitalon suunnittelusta, minkä jälkeen he vastaavat sen rakentamisesta.
 
Kohteen 1 voittaja on kilpailuehdotus ”Koralli”, tarjoajana SRV Rakennus Oy, Arkkitehtitoimisto Mika Päivärinne ja Sito Oy.
Kohteen 2 voittaja on kilpailuehdotus ”Now&Zen2”, tarjoajana Fira Oy ja Asuntosäätiö sekä Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik.
Kohteen 3 voittaja on kilpailuehdotus ”Kivitasku”, tarjoajana OP Asuntorahasto I Ky ja Haahtela Oy sekä Arkkitehtitoimisto Konkret Oy.
 
Kilpailun ratkaisu on kaupunkisuunnittelulautakunnan käsiteltävänä tulevana maanantaina 2.10., mistä asia etenee vielä kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.
 
Havainnekuvat voittajaehdotuksista